Blogi

Johtajuudessa tärkeitä ovat perusasiat

Johtaminen on sitä, että johtaja ohjaa alaisiaan tekemään asioita, joita nämä eivät muuten tekisi ainakaan samalla tavalla kuin ilman johtajaa. Johtajan pitää siis johtaa. Käytännössä se toimii näin: 1) Anna selviä ohjeita, 2) Älä anna ristiriitaisia ohjeita, 3) Muista tarkistaa.

Voimme puhua vain siitä, minkä tiedämme

Kant sanoo: ”kielen rajat ovat maailman rajat”. Lause toimii kuitenkin myös toiseen suuntaan: Maailmani rajat ovat kieleni rajat. Mitä kapeammasta todellisuuden osasta minulla on käsitys, sitä suppeampi on sanavarastoni. Kokemuspohjani muodostaa sisäisen maailmani rajat.

Toiston ihanuus ja kurjuus – ja välttämättömyys

Toisto on jännä ja ristiriitainen asia - jotain, mitä sekä kaipaamme että kammoamme. Toisto luo järjestystä ja pitää kaaoksen loitolla. Toisto on jokaisen brändin ytimessä. Toisto vainoaa meitä kliseiden muodossa. Miten olla tunnistettava ja erottuva, mutta luoda samalla uutta?

Juristin työkalupakki: oikeat sanat ja niiden oikea käyttö

On selvää, että juridisen viestinnän tulee olla selkeää. Mutta mistä selkeys juridiikassa muodostuu? Loogisuudesta tietenkin, mutta muutakin tarvitaan. Passiivi suojelee oikeudenkäynneiltä jo ennakkoon. Saman termin käyttäminen on varhainen hälytysjärjestelmä. Termeillä on väliä.

Milloin koet onnistuneesi puhujana?

Missä tilanteissa Mikko Hyppönen kokee onnistuneensa puhujana? Milloin hän tuntee epäonnistuneensa? Entä miten flipper ja huumori liittyvät tähän?

Miten kehittyä puhujana?

Mitkä ovat Mikko Hyppösen vinkit puhujana kehittymiseen? Harjoittelu, eli tässä tapauksessa puheiden pitäminen, auttaa missä tahansa asiassa kehittymiseen. Puhujana kehittymiseen on olemassa myös toinen keino, jota ei välttämättä tule ajatelleeksi.

Millaisia asioita arvostat puhujissa?

Mikä on puhujan tärkein tehtävä puhetta pitäessä? Ketkä kaksi puhujaa Mikko Hyppönen nostaa esille esimerkkeinä taitavista ja mielenkiintoisista puhujista? Mitä erityisosaamista heillä on?

Miten valmistaudut julkisiin esiintymisiin?

Mitä Mikko Hyppönen pitää tärkeänä valmistautuessaan puhetilaisuuteen? Mitä puuduttavaan puhumiseen johtavaa virhettä hän ei koskaan tee? Entä mitä puhetilaisuutta hän on jännittänyt kaikkein eniten - ja miksi?