Olisikohan maailman yleisin viesti organisaatiossa otsikon “minulle ei ole kerrottu”. Ainakin lausahduksen kuulee kerta toisensa jälkeen niin isommassa kuin pienemmässäkin yrityksessä.
Miksi viestintä legendaarisen lausahduksen mukaan pääosin epäonnistuu ja vain joskus onnistuu? Onko vika kuulijoissa vai viestin lähettäjän omissa ajatuksissa? Erehdymmekö olettamaan vastaanottajien olevan samalla tasalla ajattelumme kanssa? Vai uhraammeko liian vähän viestin tarinallistamiseen, tehostamiseen ja toistojen lukumäärään?
Lihasmuistin sanotaan oppivan kymmenen tuhannen toiston aikana. Kuinka monta kertaa yrityksen visio, suunta, strategia ja arvot kerrataan yrityksen henkilöstölle? Kerran, kaksi tai ei ollenkaan. Ihmiselle on enemmän kuin luontaista kyseenalaistaa itsensä, elämänsä ja tehtävänsä ihmisten keskellä. Miksi siis kuvittelemme kaikkien marssien yhteiseen paratiisiin vain muutamien lausahdusten voimasta?
Olen todistanut kymmeniä isoja muutos- ja kehityshankkeita lähietäisyydeltä. Sama viestinnän kaava toteutuu useimmissa samalla tavalla. Ydinryhmä luo tarinan. Johto tekee siitä timantin. Johto ja viestintäryhmä oppivat tarinan, sen rakenteet, painopisteet ja merkitykset matkan aikana. Yritän muistuttaa loppujoukon lähtevän reissuun jotakuinkin tyhjältä pöydältä. Silti enemmistö tusinasta päätyy vain viestimään tai kertomaan yrityksen uuden tarinan tiedotusluonteisessa tilaisuudessa.
Kyselyjen mukaan kuulijat antavat murhaavia arvioita muutosviestien tehokkuudelle. Puolen vuoden jälkeen tarinoita ja viestejä tutkittaessa saatetaan lopputulokseksi saada arjen tiedotustilaisuus, jossa puhui se äänekäs konsulttikin. Itse asiasta, tarinasta tai arvoista on jäänyt mieleen vain siiderinmakuinen häivähdys. Oppimisesta tai sisäistämisestä ei samassa prosessissa voida puhua.
Entä sitten muu maailma? Kenelle johtaja on viestinsä velkaa? Barack Obama on jo Twitterissä, mutta suomalaisen johtajan ei sinne tarvitse vaivautua. Suomalainen johtaja vastaa kysyttäessä tai kriisin sattuesssa. Puhutaan työrauhasta vaikka juuri vaikeneminen saa epäilemään yrittävätkö ne rautateiden sankarit edes saada niitä junia ajoissa liikkeelle.
Juuri vaikeneminen on se vaihtoehdoista huonoin valinta. Se jättää tilan aina toiselle tarinalle. Sellaiselle, joka tyydyttää vastaanottajan tarpeita.
Kuka sinun yrityksesi totuutta komentaa ja kenen vastuulle annat elämää suuremman tarinan syntymisen?
En malta odottaa tulevaa retoriikan huippukokousta Hämeenlinnassa. Suuret asiat kokoontuvat jakamaan ainutkertaista osaamista.