Johtajuus on sitä, että kantaa vastuuta enemmästä kuin mihin annettu valta ulottuu.
Johtajuus on voima, jota ammennetaan kahden hengenlahjan välisestä jännitteestä. Johtajuuteen tarvitaan ymmärrystä ja kykyä vaikuttaa.
Ymmärrys on tilannetajuista ja tarkkaa kokonaisuuden hahmottamista.
Kyky vaikuttaa taas on retoriikkaa.
Kirjoitin muutama vuosi sitten Aamulehdelle massiivisen kolmen aukeaman esseetrilogian työstä, yhteiskunnasta ja yhteisestä toivosta. Panin paljon peliin.
Tampereen piispa Juha Pihkala kuittasi ponnisteluni: ”Ei näitä ongelmia voi ratkaista hengennostatuksella ja retoriikalla.”
Hän saattoi moitteessaan osua oikeaan Nokian herätyksen suhteen, mutta hengennostatuksen ja retoriikan arviossaan piispa oli hämmästyttävän historiaton.
Kautta kronikoidun historian ja kulttuurievoluution juuri hengennostatus ja retoriikka ovat ratkaisseet pattitilanteet. Juu, pieleen, pahasti pieleen on mennyt monta kertaa, mutta gordionin solmu on silloinkin auennut. Ja paljon ihmeellisen hyvääkin on saatu aikaiseksi.
Hengennostatus on poliittisen tahdon herättämistä. Tässä kontekstissa retoriikka tarkoittaa syntyneen poliittisen tahdon suuntaamista ratkaisuihin, prosesseihin, kohti ihmisten arkea.
Vasta Martin Luther King toteutti Yhdysvaltain perustuslain, parisataa vuotta myöhässä. Tekikö hän sen hallituksesta käsin? Istuiko instituutioiden asettamissa työryhmissä? Oliko saarnaajalla lain suomaa toimeenpanovaltaa? Ei tainnut olla.
King ymmärsi hetkensä tulleen, kun kipeine jalkoineen vapaalle bussinpenkille istunut sairaanhoitaja Rosa Parks pidätettiin sen takia, että lipun ostanut asiakas ei saanut istua tyhjillä penkeillä, jos oli musta. Martin Luther King nostatti poliittisen tahdon ja retoriikallaan vapautti Yhdysvallat rotusyrjinnästä.
Lukeneena hengenmiehenä piispa tietää paljon muitakin, kotoisempia esimerkkejä hengennostatuksen ja retoriikan kyvystä muuttaa maailmaa paremmaksi. Taisi vanha ad hominem -karhunrauta haukata kintusta kiinni, kun piispa eläkkeen kynnyksellä arviota kirjoitti.
Jos ammattina on vaikuttaa muiden ihmisten käsityksiin ja käyttäytymiseen, on perusteet nöyrtyä retoriikan opiskeluun. Onneksi kuukauden kuluttua saamme taas mahdollisuuden nostaa omaa tasoamme.