”Te tiedätte, no, kun on blondi, niin ihmiset eivät juuri usko teitä.” ”Ai, mikä minulla on eniten yhteistä isäni kanssa? No hiukset”, Front Nationalen puheenjohtajaksi isänsä jälkeen valittu Marine Le Pen naurahtaa.
Ranskalaiset lehdet aloittavat haastattelut usein kuvailemalla hänen vihreitä silmiään, vaaleaa ihoaan tai tupakoinnista johtuvaa hyvin matalaa ääntään. Kuvailujen rinnalla on jokin roso, kuten vaikkapa se, että isolla vaalealla naisella on käheä ääni, kapeat huulet tai hän näpelöi puhelintaan tyylikkäässä ravintolassa Pariisin hienostokaupunginosassa, jossa hän asuu.
Marine Le Penin yhteydessä on puhuttu myös paino-ongelmista, hän laihdutti 20 kiloa ennen politiikkaan tuloaan. Hän on kertonut ”uudesta elämästään” laihdutuksen jälkeen.
Marine Le Pen käyttää myös taajaan sanaa ”kärsimys”. Hän on oppinut hyvin nuorena kärsimään. Elämä Jean-Marie Le Penin tyttärenä toi esiin stigmatisoinnin, tyttäristä tehtiin sosiaalisesti epähyväksyttäviä.
”Kun on Le Penin tytär, oppii hyvin nuorena kärsimystä. Opettajat kertoivat meille Algerian sodasta sen mustimpina päivinä, ystävät eivät kutsuneet meitä syntymäpäiville, poikaystävät jättivät meidät, koska he eivät voineet seurustella Le Penin tytärten kanssa, joiden äiti poseerasi Playboyssa ilman rihman kiertämää.” (Le Figaro, 10 juin 2002)
Le Penin tarina on ideaalinen keltaiselle lehdistölle, lapsuus kuuluisan isän tyttärenä (fille de, hänet esitetään jatkuvasti jonkun tyttärenä), dramaattiset käänteet ja avioero. Hän esiintyy hyvin mielellään reality-show-tyyppisissä* ohjelmissa, jossa hän kertoo ennen kaikkea itsestään ja omaa tarinaansa. Vanhempien avioero ja pommiattentaatti perheen asuntoon, poikaystävien puute ja silmätikuksi joutuminen ovat asioita, joita hän ottaa esille. Ennen kaikkea hän on lojaali isälleen.
«Jean-Marinen» tulo Front Nationalen johtoon on tuonut puolueelle uudentyyppistä julkisuutta. Jean-Marine tarkoittaa sitä, että Marine Le Pen esitetään puolittain naisena, puolittain isänä, puolittain tyttärenä. Perinteisten feminiinisten piirteiden rinnalle tuodaan maskuliinisuutta.
Marine Le Penistä ei ole luotu niin myyttistä hahmoa, kuin hänen isästään, joka oli jo lapsena ”luontainen johtaja”. Pikemminkin on kyse pienen ja ujon tytön kasvutarinasta ja isän perinnöstä. Le Pen on muuttanut retoriikkaansa hieman isänsä sanomisista. Kyse on ennen kaikkea vivahde-eroista. ”Useimpia pelottavat siirtolaisuus ja siitä puhuminen”, Jean-Yves Camus kirjoittaa.
Sukupuoli ei ole niinkään merkittävää, kuin se, miten Marine Le Pen tuottaa intimiteettiä ja ethosta. Hän avautuu, ja tietää miltä sinusta tuntuu. Kun isä Le Pen oli tunnettu ”heitoistaan”, joissa kaasukammiot olivat historian pikku yksityiskohta, ei Marine juuri vitsaile.
Ranskan äärioikeistossa on käynnissä ilmiö nimeltä ”dédiabilisation” eli pirunkarkoitus. Siinä äärioikeistosta tehdään vähitellen hyväksyttävämpää. Sitä tehdään mm. avautumalla, kertomalla tarinaa. Viimeinen TNS Sonfragen tutkimus näyttää, että Marine Le Pen olisi onnistunut, erityisesti naiset ja nuoret ovat ryhtyneet tukemaan häntä ja puolueen kannattamista ei tarvitse kätkeä.