Loukkaantuminen, sanavapaus ja näiden ympärillä vellova väkivalta ovat juuri nyt kaikkien huulilla (ja blogeissa ja uutisissa). Miten pitäisi viestiä asioista, joista on helppo loukkaantua ja joista keskustelemalla voi tulla tahtomattaankin loukanneeksi?

Loukkaukset ja loukkaantumiset eivät ole mitättömiä asioita, vaan niillä voi olla henkilökohtaisten suhteiden rikkoutumisen lisäksi valtavia poliittisia tai jopa uskonnollisia seurauksia. Loukkaukset hiertävät uskontojen, yhteiskuntien, valtioiden ja yksilöiden välejä. Usein kuitenkin keskustelu loukkaantumisesta ja sananvapaudesta on tylsää jankkausta, koska käsillä ei ole yleisempää näkemystä siitä, mitä loukkaantuminen on ja millä perusteilla se on oikeutettua.

Loukkaus moraalisena kysymyksenä

Se, että meitä loukataan, tuottaa kärsimystä ja pahaa mieltä. Tämä on tosiseikka. Mitä suurempana loukkaus koetaan, sitä suurempi on sen tuottama kärsimys. Varsin hyvin perusteltu moraalinen periaate on, ettemme saa tuottaa kärsimystä toisille ilman hyvää syytä.

Loukkaantuminen on myös enemmän kuin vain negatiivisen moraalisen arvostelman esittämistä. Voin pitää esimerkiksi varastamista moraalisesti vääränä mutta paikallisen R-kioskin ryöstö ei vielä loukkaa minua. Sen sijaan voin loukkaantua, kun joku varastaa ja tahallaan tuhoaa historiallisen kirjakokoelmani helmen.

Loukkaannumme, kun jotakin meille tärkeää, moraalisesti korkeatasoista tai pyhää kohdellaan väärin. Näin käy erityisesti silloin, kun rakastamaamme henkilöä tai asiaa ei kohdella sen arvon mukaisesti.

Loukkaantuminen ja arvot

Kuvittele, että kaverisi parjaisi valheellisesti puolisoasi yhteisille kavereillesi sinun selkäsi takana. Loukkaannut tästä. Kyse ei ole pelkästään siitä, että kaverisi saattaa puolisosi epäsuotuisaan asemaan kavereittesi silmissä. Tämä on moraalisesti väärin ja tuomittavaa. Moraalisen paheksunnan lisäksi loukkaannut, koska kyseessä on sinun puolisosi eikä jonkun toisen puoliso.

On mahdollista loukkaantua toisten ihmisten puolesta. Voin loukkaantua siitä, että rakkaitani kohdellaan kaltoin. Jos ryhmä jakaa keskenään moraalin ja arvot, tuntuu luonnolliselta ajatella, että koko ryhmä voi loukkaantua.

Voisi siis sanoa, että henkilö, joka on hyvin perustein loukkaantunut, on kärsinyt eräänlaista henkistä väkivaltaa. Sekä häntä itseään että hänelle tärkeää asiaa, käsitystä tai henkilöä on kohdeltu väärin.

Jos ajattelemme, että lähimmäisenrakkauteen kuuluu, ettemme ehdoin tahdoin tuota kärsimystä toisille, silloin on meidän pyrittävä ymmärtämään toisen ihmisen arvostuksen ja rakkauden kohteita ja kohtelemaan niitä hyvin.

Perusteltu ja perusteeton loukkaantuminen

Loukkaaminen ja loukkaantuminen ovat siis lähtökohtaisesti väärin. Meillä voi kuitenkin olla hyviä syitä loukata tai loukkaantua. Joissakin tapauksissa loukkaantuminen on asiaankuuluvaa ja joissakin ei. Tämä riippuu siitä, millaisia syitä tilanteessa on pelissä. Mitä nämä voisivat olla?

On ainakin muutamia tapauksia, joissa loukkaantuminen on selkeästi perusteetonta. Näistä ensimmäinen on erimielisyys. Erimielisyys ja sen ilmaiseminen sellaisenaan antavat vain harvoin hyvän perusteen loukkaantumiseen.

Tämä pätee erityisesti uskonnollisiin ja poliittisiin erimielisyyksiin. Kaksi ihmistä tai ihmisryhmää voi olla perustellusti eri mieltä siitä, onko Jeesus Jumalan poika ja onko Muhammad aito profeetta. Nämä erimielisyydet eivät vielä riitä perusteltuun loukkaantumiseen.

Myöskään asiallinen kritiikki ei anna hyviä perusteita loukkaantua. Perusteltu kritiikki on henkisen ja moraalisen kehityksen elinehto. Maailma, jossa ketään tai mitään ei saa arvostella, koska se loukkaa jotakuta, olisi karmea maailma. Ehkä arvostamme vääriä asioita.

Lisäksi on otettava huomioon loukkaajan tarkoitusperä. Jos kritiikki esitetään pahassa tarkoituksessa ja tietoisen julmasti, on asiaankuuluvaa loukkaantua. Mutta jos meitä loukkaa toisen esittämä vilpitön kritiikki, joka pyrkii ymmärtämään arvostuksiamme, ei tilanne olekaan enää niin selvä. Ehkä olemme loukkaantuneet turhaan.

Myös totuuden puhuminen ja toisen hyvän edistäminen ovat hyviä perusteita. Jos vilpittömästi yritän kiinnittää huomiota ystäväni poliittisen ideologian ongelmiin, voi hän toki loukkaantua tästä, mutta tämän ei tulisi estää minua esittämästä kritiikkiä.

Kun metallibändi repii keikallaan Koraanin kappaleiksi tietoisena siitä, että se aiheuttaa mielipahaa, hyvät perusteet loukkaamiselle eivät ole täyttyneet. Vaikka metallibändin edustajat olisivatkin todella sitä mieltä, että Islam on vaarallinen uskonto, loukkaamalla muslimeita tällä tavalla ei edistetä totuutta eikä muslimien hyvää.

Harhaoppien todellisuudesta

Mitkä asiat sitten ovat oikein, arvokkaita ja rakkauden arvoisia onkin paljon vaikeampi kysymys – kysymys, josta pitää keskustella järkevästi, pyrkien ymmärtämään ja kunnioittamaan toisia.

Joka puolella ympärillämme on ihmisiä, jotka ovat meidän näkökulmastamme ”harhaoppisia”. Lähellämme on jatkuvasti ihmisiä, joiden syvät arvot, rakkauden kohteet ja moraalikäsitykset poikkeavat omistamme. He voivat puheillaan tai tekemisillään loukata meitä kohtelemalla kaltoin sitä, mitä itse rakastamme ja pidämme suuressa arvossa. Sama pätee myös meihin: olemme aina harhaoppisia jollekulle, joka on meitä lähellä. Emme voi välttää erimielisyyksiä perustavista arvoistamme ja moraalisista periaatteistamme, koska lähipiirimme ei ole enää rajattu kansallisesti, etnisesti tai jollakin muulla paikallisella tavalla.

Tällaisessa tilanteessa loukkaamisen ja loukatuksi tulemisen riski on paljon suurempi kuin ympäristössä, jossa ihmiset pysyvät omissa paikallisissa ryhmissään, jakavat samat arvot ja moraalinormit eivätkä ole juuri tekemisissä muiden ryhmien kanssa. Yhteiselon kannalta on tärkeää ainakin pyrkiä hyväksymään harhaoppisuuden todellisuus ja oppia sietämään loukkauksia.

* * *

Aihetta käsitellään myös Hyvejohtajuus-blogissa julkaistussa kirjoituksessa.